Hiraeth Stud

Sain viimeinkin napattua kiinni Kallen riimusta, ennenkuin se lähtisi taas livohkaan. Olin jahdannut pientä valkoista welshponia ympäri sen tarhaa jo toistakymmentä minuuttia, koska tämä pieni perkele pääsi karkuun joka hemmetin kerta, kun sain melkein otteen riimusta. Nyt ori vilkuili minua pienillä nappisilmillään ja kokeili kiskaista itsensä irti vielä kerran. Olin valmistautunut, joten en päästänyt irti, vaan pistin riimunnarun kiinni sen riimuun ja lähdin kävelemään kohti tarhan porttia. Kalle epäröi hetken, kuin miettien, olisiko tarpeeksi hauskaa jäädä vain seisomaan paikalleen. Se kuitenkin päätyi alistumaan kohtaloonsa ja seuraamaan minua narun päässä. Talliin päästessäni sidoin oriin kiinni käytävälle ja hain sen harjapakin varustehuoneesta. Tietäen Kallen halukkuuden päästä viskomaan tavaroita, jätin suosiolla pakin tarpeeksi kauas oriista, etten joutuisi ostamaan taas uutta pakkia. Kalle tepasteli paikallaan, kun hieroin sitä kumisualla. Mutisin sille niitä näitä ja se käänteli korviaan edestakaisin. Olin saanut jo kaviotkin putsattua, kun se viimein rauhoittui seisomaan paikallaan. Selvitin vielä takut oriin harjasta ja hännästä, ja aloin satuloida sitä. Pienen pullistelun ja sormien suupieleen työntämisen jälkeen poni oli valmis päivän treeniin. Hymyilin asetellessani Kallen uutta muovijalokivin koristeltua otsapantaa suoraksi. Hieno se on, totesin ja lähdin taluttamaan pikkuponiani kohti kenttää. Tänään työskentelisin Kallen kanssa sileällä. Siitä oli tullut vähän toispuoleinen, ja taivutuksesta vasemmalle oli tullut sille vaikeaa.