KESÄRANNAN
HEVOSTILA

”Ei sitten mitään vaikeita juttuja, vaikka mulla onkin tämmönen kouluhelmi mukana”, varmistelin vielä Elizalta, ettei hän vaan suunnitellut mitään piaffeja tai passageja nyt kun olin ottanut Minnin mukaan. Tarvitsin itse hieman hiomista kouluratsastuksessa ja ihan niissä perus liikkeissä näin aluksi. Tämän takia olin ostanut lempeän jo kilpakentät kiertäneen kokeneen kouluratsun, joka nyt vain sattui olemaan GP-tasolla. Tulevaisuuden tähtäimessä olisi siis mahdollinen laatuarvostelu ja opittuani ratsastamaan teettää Minnillä itselleni kouluvarsa. Tähän oli kuitenkin vielä matkaa.

Kävin ennen tuntia kävelemässä Minnin kanssa maastossa taluttaen, jotta tamma vertyisi matkan jäljiltä. Se ilmeisesti luuli pääsevänsä kilpailuihin, sillä tamman silmät pyörivät kuin biljardipallot sen ollessa niin täpinöissään. Saapuessamme takaisin kentälle, olivat tunnin muut ratsukot jo saapuneet paikalle. Minni kevyesti sipsutteli vieressäni ja hörisi tunnin muille ratsuille, jotka uuden hevosen nähdessään vastasivat tälle. ”Näköjään tulossa tyttöjen tunti”, heitin Adalle ja Emmalle viitaten kaikkien ratsujen ollessa tammoja. Minni luimisti muille tammoille ja Kukan ihmetellessä tämän reaktiota Sky luimisti tälle takaisin. ”Vai sellainen tunti tulossa”, sanoin kyllästyneenä ja talutin Minnin kauemmas muista noustakseni sen selkään. Uljas ratsuni seisoi hievahtamatta paikallaan, kun kipusin kömpelösti sen korkeaan selkään. Missä välissä hevosista oli tullut näin korkeita? Annoin Minnille kevyesti pohkeita ja tamma alkoi rennosti kaula pitkänä kiertämään uraa.

Alkuverryttelyksi ravailin aluksi rennosti uralla ja hiljalleen hevosen vertyessä aloin ottaa ohjia paremmin tuntumalle ja tekemään voltteja. Minni oli herkkä istunnalle ja pohkeelle ja mainittakoon samalla, että myöskin ohjalle. Pienikin harhaliike selässä ja myöskin Minni reagoi siihen. Alkutunnista esimerkiksi toinen jalkani oli aavistuksen liian takana, mikä häiritsi Minniä ja se liikkui sen vaikutuksesta vinossa. Onneksi Eliza kuitenkin huomasi vinouden ja neuvoi minua, kuinka korjaan sen. Tamman sai myös tarvittaessa kerättyä vaikka minkälaiseen solmuun edestä, mutta sitten se fuskasi takaa, eikä polkenut tarpeeksi takajaloille alleen. Eliza sanoi, että se ottaisi kaikki jalat mukaan sitten tunnin edetessä, kun pääsisin vähän paremmin ratsastamaan sitä.

Aloitimme tunnin Elizan opastuksella tekemällä lyhyellä sivulla puolipidäte ja pitkältä sivulta mentiin radan poikki ja ratsastettiin pysähdys johonkin. Paikkaa tuli vaihdella, ettei hevoset ala ennakoimaan ja välillä sai ratsastaa pysähdyspaikasta ihan vain ohi. Minni pysähtyi kuin seinään heti, kun kiristin ohjaksia, mutta ei meinannut pysyä paikallaan, vaikka kuinka yritin istua hiljaa. Elizan neuvosta hengitin ja kappas, Minnikin rauhoittui. Ei pidä unohtaa hengittämistä. Lyhyellä sivulla tein ilmeisesti turhan voimakkaita puolipidätteitä Minnin pysähtyessä sinnekin.

Sitten lähdettiin harjoitusravissa tekemään voltteja. Jo viiden minuutin jälkeen vatsalihakseni kiljuivat. Miten kukaan pystyi istua Minnin ravissa kokonaisen kouluradan, puhumattakaan lisätystä ravista? Lopulta anoin Elizalta armoa ja sain erikoisluvan keventää voltteja. Minni alkoi tässä vaiheessa liikkua oikein mukavasti ja alkoi jo olemaan melkein rehellisesti peräänannossa. Mutta vain melkein, täysin rehelliseen liikkumiseen oli vielä matkaa.

Seuraavaksi siirryimme kävelemään neliölle, jossa aloimme tehdä kulmissa etuosakäännöksiä. Muistin, että olin joskus jollain suomenhevosella tehnyt vastaavaa harjoitusta, eikä se ollut mennyt hyvin. Nyt ratsunani oli kuitenkin Minni, kouluratsastuskonkari, joka oli kiertänyt kilpailuja ympäri maailmaa. Joten tämän pitäisi olla helppoa. No, ensimmäinen kulma, jossa yritin kääntää hevosen takaosaa, ei ihan sujunut niin kuin olin sen ajatellut. Aluksi taisin antaa liian vahvasti jälleen pohjetta ja Minni meinasi nostaa laukan. Sitten se yritti jotain passagen tapaista, kunnes Eliza onneksi tuli apuun ja neuvoi asetuksen, sekä kääntävän hellän pohjeavun. Eli siis nimenomaan pohjeavun, eikä kylkien kaivamista kantapäillä.

Pikkuhiljaa aloin päästä jyvälle, kuinka allani sirosti sipsuttava rouva toimi ja aloimme ottamaan laukkaa. Pitkän sivun alussa tuli nosto ja loppuun tehtiin voltti. Nostossa jäin pitämään kädellä liikaa ja Minni jäi pomppimaan alkuun paikalleen, kunnes ymmärsin antaa olkapäidän olla rentoina ja myödätä antaen tammalle tilaa. Se nosti välittömästi hienon ilmavan laukan. En pystynyt muuta kuin hymyilemään. Minä osasin ratsastaa näin upeaa laukkaa! Onneksi kukaan ei saisi tietää, että eilen Minnillä kävi ratsuttaja, joka oli tehnyt ilmeisesti huippua työtä hevoseni ollessa näin hyvä. ”Ida unohdit ympyrän”, Eliza keskeytti hyvän fiilikseni ja huomasin laukkailevani jo lyhyttä sivua.

Tunnin päätteeksi halusin kiittää tammaa taluttelemalla sitä ja ottamalla loppukäyntien ajaksi satulan sen selästä. Karva oli huovan alta hikinen, olihan se käyttänyt aivan jokaista pienintäkin lihastaan yrittäessään vastata epämääräisiin apuihini tunnin aikana. Minni pärskähteli tyytyväisyydestä korskeana ja seurasi perässäni kenttää ympäri.