KESÄRANNAN
HEVOSTILA

12.7.2017, 275 sanaa, kirjoittanut Katariina A.

​

Aarre päätyi meille sellaisen kahden ja puolen sadan kilometrin päästä, Keuruusta. Uutta suomenhevosoria oltiin Kesärantaan etsitty jo jonkin aikaa, ja mikään ei oikein pistänyt silmään, vaikka pari varsaa lähtikin mukaan... Mutta 'sitä oikeaa' ei meinannut löytyä, ei millään. Jatkettiin etsimistä, ja kuinka ollakaan, Jannica pelasti taas kerran. Jannican kautta löytyi Aarre -niminen voikko suomenhevosori. Voikko! Kuulosti täydelliseltä. Sen enempää kyselemättä lähdin hakemaan 3-vuotiasta suomenpoikaa kolmen tunnin ajomatkan päähän. Tottakai olisi pitänyt kysellä ja miettiä, ja tuli siinä Siittola Fabiolan pihatietä ajaessa mieleen, että entä jos Aarre ei ollutkaan se meidän aarteemme? Mutta ihan turhaan hätäilin silloin.

Aarre nimittäin oli juuri se mitä etsinkin - ja vielä enemmän. Kaartaessani siittolan pihaan näin keski-ikäisen naisen kävelevän tallirakennukselta päin taluttaen isoa voikkoa suomenhevosta. En tietenkään uskaltanut varmasti sanoa, oliko tuo meidän Aarteemme, enhän ollut edes kuvaa herrasta nähnyt. Nousin autosta ja menin sanomaan käsipäivää naisen kanssa. Hän tosiaan oli kasvattaja, ja tuo upea ori oli Aarre.

Herra tapitti minua isoilla ruskeanmustilla silmillään, ja puhalsi sieraimistaan lämmintä ilmaa minua kohti. Kurotin kättäni kohti oria, ja hieroin sen kermanväristä otsaa, johon kämmeneni mahtui kokonaan.

"Vau, onpas se iso", naurahdin omistajalle ja hän väitti sen olevan painonsa arvosta kultaa.

Nainen talutteli Aarretta ympäri pihaa ja ravautti sitä vähän. Sen askellajit olivat rauhalliset, mutta tarmokkaat ja ravi lennokasta. Sain minäkin sitä taluttaa, eikä se minua mitenkään vierastanut. Kulki aivan yhtä hienosti vieressä. Nainen kertoi sen myös tulevan luokse vihellyksestä, poikkeuksetta. Paitsi ei se tietenkään seinistä läpi tule, hän nauroi.

Sain oriin myös koeratsastettavaksi, eikä se tuntunut yhtään sellaiselta perinteiseltä suomenpoijjaalta! Reaktiivisuutta löytyi juuri sopivasti, ja se kulki luonnostaan hyvässä asennossa. Päästyäni alas oriin selästä, hymyilin kuin Naantalin aurinko ja löin kaupat lukkoon samantien.

​

-

​

7.1.2022, 313 sanaa, kirjoittanut Katariina A.

​

Ei jumankauta. Mitä...?

Keittiön ikkunan alta juoksi joku tai jokin. Juoksin pihalle lumihankeen crocsit jalassa ja vilkuilin nurkalta talon taakse. Mitään ei ensin kuulunut. Yhtäkkiä nurkan takaa porhalsi täyttä vauhtia voikko suomenhevonen. Aarrehan se oli. Ori teki lumessa ympyrän pukitellen ja pysähtyi minut huomattuaan. Vislasin, luottaen sen tulevan luokseni kuin aina ennenkin. Voikko vaikutti ensin harkitsevan karkuun lähtemistä, mutta tyytyi lopulta tallustamaan luokseni. Nappasin kiinni sen riimun poskihihnasta ja rapsutin sitä harjanjuuresta palkkioksi. Aarteella on varmaan taas ollut tylsää tarhassa ja todettuaan omatoimisen irtojuoksutuksen parhaaksi ajanvietteeksi, se on tullut langoista läpi. Lähdin taluttamaan sitä kohti oritallia jutellen sille hiljaa. Aurinko oli nousemassa ja vuorokauden kylmin hetki väistymässä. En ollut kiireessäni ottanut edes takkia päälle, ja nyt aloin täristä kylmästä. Kipitin äkkiä viemään Aarteen karsinaansa, kävin hakemassa takin ja lähdin tarkistamaan, mitä pikku tuholainen oli saanut aikaan. Vippi nuokkui tyynenä portilla, vaikka sähkölangat repsottivat vieressä ja yksi tolppa oli nurin. Huokaisin ja vein Vipinkin sisälle Aarteen seuraksi. Hoidan aidan kuntoon myöhemmin.

Palasin sisälle keittämään ja juomaan aamuteeni loppuun. Pääsin viimein pukeutumaan kunnolla ja palasin oritalliin Aarretta hoitamaan. Minun piti se tänään ratsastaakin, joten oriin aamuinen tempaus osui juuri oikealle päivälle. Harjailin voikkoa kaikessa rauhassa mietiskellen samalla päivän askareita. Aamun ensimmäinen tallityöntekijä Iina huikkasi minulle hyvät huomenet tuodessaan Eliasta ja Tähteä sisälle. Selitin hänelle Aarteen aamuisen seikkailun ja hän nauroi, luvaten auttaa minua lankojen kanssa myöhemmin. Satuloin Aarteen ja talutin sen maneesiin. Se seurasi minua kuin utelias koiranpentu, kun kasasin jumppasarjaa kavaleteista ja ristikoista. Saatuani esteet valmiiksi, nousin selkään ja kävelin alkukäynnit. Aarre vaikutti rennolta ja motivoituneelta päivän tehtävään. Keräsin ohjat käteen ja ratsastin voltteja molempiin suuntiin, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Otin pari kierrosta laukkaa, ja tulin sitten jumppasarjalle. Aarre ylitti esteet helposti ja lennokkaasti. Kiitin sitä hyvästä suorituksesta ja tulin jumppasarjan vielä molemmista suunnista muutaman kerran. Vasempaan kierrokseen ori tuntui jäykemmältä, joten verryttelin sitä vielä kaikissa askellajeissa ja kävelin loppukäynnit lumisessa metsässä.

​